Aktivismi Z-sukupolvessa – miten sosiaalinen media on muuttanut yhteiskunnallista vaikuttamista?

Siinä missä aktivismi tarkoitti aiemmin konkreettisia toimia ja kaduilla marssimista, on se nykyään yhä enenevissä määrin siirtynyt sosiaaliseen mediaan. Somen nopeatempoisuus ja julkaisujen jakamisen helppous toisaalta madaltavat yksilön kynnystä aktivoitua, mutta toisaalta myös lisäävät osansa informaatiotulvaan ja julkaisujen turruttavuuteen. Millaista nykypäivän aktivismi on, ja kuinka paljon se on ottanut vaikutteita nykyisestä länsimaalaisesta individualismista?

Vaikka nuorten aktivismissa ei itsessään ole mitään erikoista, on z-sukupolven aktiivisuudessa uusia piirteitä aiempaan verrattuna. Nopean tiedonkulun ja sosiaalisen median algoritmien tuntemisen ansiosta nuoret pystyvät kotisohviltaan osallistumaan suuriinkin tempauksiin. Esimerkkejä löytyy lähivuosilta Yhdysvalloista, jossa vuonna 2020 nuoret onnistuivat TikTokin avulla varaamaan tuhansia tyhjiä paikkoja silloin presidenttiehdokkaana kampanjoineen Donald Trumpin vaalikampanjatilaisuuteen (1) sekä lähettämään turhia työhakemuksia kahvilaketju Starbucksille kannanottona heidän ammattiliittovastaisuuteensa (2).

Tiedostavuus näkyy myös korkeassa alttiudessa boikotoida tuotteita tai yrityksiä, mikäli ne kannattavat nuorten omien arvojen vastaisia arvoja tai yhteiskunnallisia tapahtumia. TikTokissa ja Instagramissa törmää, mikäli omat arvot ja niiden myötä algoritmi sen sallivat, julkaisuihin niin Yhdysvalloista, Suomesta kuin muualtakin Euroopasta, joissa kerrotaan mitä boikotoida, jos haluaa tukea Palestiinaa, Ukrainaa tai ei halua tukea joitain tiettyjä arvoja omaavia yrityksiä. Tänä keväänä erityisesti Suomen TikTokissa on kannustettu ja muistutettu Euroviisujen boikotoinnista Palestiinan tukemiseksi.

Nuorten mielenterveysongelmat ovat kasvussa, yhteiskunnan nykytilanne ahdistaa ja tulevaisuuteen on vaikea löytää uskoa. Mutta samalla nuoret ovat tiedostavia, altistuvat ja altistavat itsensä tietotulvalle maailman tilasta ja aktivoituvat. Aktivismia on esiintynyt yhteiskunnassa vuosisatoja, mutta miltä se näyttää nykypäivänä, sosiaalisen median aikakaudella, kun aktivismi ei välttämättä vaadi muuta kuin kaksi klikkausta puhelimen näytöllä? Onko aktiivisuus nuorten keskuudessa lisääntynyt, vai luoko sosiaalinen media ja sen luomat ”somekuplat” illuusiota siitä, että nuoret olisivat aiempaa tiedostavampia? Ja missä menee informaatiotulvan informatiivisuuden ja turruttavuuden raja?

HOTPOKEMON

• Työssäkäyvä

• Aktiivinen

• Aktivisti: Elokapina

"Tuntuu vähän voimattomalta, et ei pysty tehä mitään, ja täst tulee sellanen tunne et tekee jotain […] et pystyy vaikuttamaan jollain muullakin tavalla kuin äänestämällä, ja jotenkin konkreettisesti."

Haastattelin tätä artikkelia varten muutamaa yhteiskunnallisesti aktiivista nuorta (profiilit yläpuolella), ja heidän kaikkien vastauksissa kuului huomio aktivismin lisääntymisestä sosiaalisessa mediassa. Asioista puhutaan nykyään enemmän, ja päivittäisessä somen selaamisessa on melkein mahdotonta olla törmäämättä yhteenkään aktivismiin kallistuvaan postaukseen. Kun näkee ystävien olevan aktiivisia, jakavan postauksia ja osallistuvan mielenosoituksiin, kannustaa se itseä myös. Päästyään yhteiskunnallisesti aktiiviseen some- ja yhteiskuntakuplaan, pysyy myös todennäköisesti aktiivisena; ympäristö ruokkii itseään.

”Se että tuntee aktiivisia ihmisiä, jotka ei vaan puhu siitä, vaan myös käyvät mielenosoituksissa. Se saa aktivoitumaan itsekin.” – Seiskytkuus

”Tykkään myös siitä yhteisöllisyydestä mikä Elokapinassa on, ja mulla on aina hauskaa kaikissa mielenosoituksissa ja tapaamisissa, niin se pitää sit aktiivisena.” – Hotpokemon

Suuri osa nuorten aktivismista on niin sanottua matalan kynnyksen some-aktivismia. Jaetaan julkaisuja, jotka saattavat sisältää informaatiota, kuvia tai uutisia maailmalla tapahtuvista kriiseistä. On kuitenkin hankala määrittää, onko somessa tapahtuvalla kuvien uudelleenjulkaisulla oikeasti vaikutusta, vai selaako suurin osa ne läpi lasittunein silmin. Jos omista seuraajista suurin osa julkaisee Instagram-tarinassaan saman kuvan samalla tekstillä, on todennäköistä, ettei se tavoita montaa täysin uutta tai tietämätöntä silmäparia. Samalla julkaisujen selaaminen saa helposti turtumaan, eikä alun perin shokeeraava kuva jaksakaan enää shokeerata, vaan enemmän kuormittaa.

”Ja sit mäkään en enää välttämät aina jaksa lukee niit kaikkii postauksii mitä sielt tulee […] ku sit se myös kuormittaa jotenki tosi paljon lukee kaikista näistä asiosta. Mikä on tietysti itsessään etuoikeus.” - Hotpokemon

Tarkoittaako tämä sitten, että some-aktivismi on turhaa ja sillä on lähinnä negatiivisia vaikutuksia?

”Mä oon kans miettiny tota, […] mut kylhän se auttaa, kun moni ihminen jakaa, et tulee tietoseksi.”- Hotpokemon

Etenkin tietoisuutta ja mielenkiintoa nostaa se, jos omista seuratuista sellainen, joka ei yleensä jaa mitään yhteiskunnallista, päättää aktivoitua somessaan. On helpompaa selata sen kummemmin ajattelematta läpi niiden tarinat, jotka jakavat joka päivä monia julkaisuja, kun taas yllättävä julkaisija saa helpommin pysähtymään julkaisun ääreen. Meinaa syntyä paradoksi: jos haluaa jakaa tietoisuutta omille seuraajilleen ja olla aktiivinen somessa, pitää julkaista postauksia aiheesta, mutta jos niitä julkaisee liikaa, saattaakin saada aikaan olemattomia, tai jopa negatiivisia vaikutuksia. Onko tilanteesta ulospääsyä?

”Jos esimerkiks joku henkilö on kommentoinu asiaa, et on vaikka joku artikkeli ja sit ne on tuonu siihen oman lisäkommentin […] nii se on mun mielestä ollut jo merkityksellisempää ja siihen mä oon kiinnittänyt enemmän huomiota.” - Seiskytkuus

Samalla oman tekstin tai kommentin lisääminen julkaisun oheen saa seuraajille olon, että julkaisija tietää mistä puhuu. Vaikuttavuutta nostaa autenttisuus; että asia oikeasti kiinnostaa. Autenttisuus ei kuitenkaan yleensä riitä nostamaan some-julkaisuja vaikuttavuudeltaan konkreettisten toimien yläpuolelle. Haastatteluissa tehokkaampana vaikutuskeinona nähdäänkin kotisohvalta nouseminen, eli mielenosoituksiin, ja jopa kansalaistottelemattomuuteen osallistuminen.

”Mielenosoituksiin meneminen, ja jopa niistä julkaiseminen on jo konkreettisempaa. Se tuo sen jotenkin uudelle tasolle, että sä oot oikeesti menny sinne etkä vaan julkassu jotain julkaisua.” - Seiskytkuus

”Kyl se [kansalaistottelemattomuus] on tehokkain tapa […] Sillä on myös saatu tosi paljon asioita aikaan, mitä enemmän ihmisiä on, niin yksilön vaikutus on sitä suurempi.” - Safron

Samalla, kun some on muuttanut yksilön aktivismia helpommaksi ja madaltanut kynnystä siihen, on se myös vaikuttanut ”perinteisempänä” pidettyyn yhteisölliseen aktivismiin ja esimerkiksi Elokapinan toimintaan. Siinä missä vuonna 2021 järjestettiin viikon mittainen mielenosoitus Mannerheimintiellä ja Senaatintorilla (3), ei nykyään näin pitkiä kapinoita enää samoissa määrin näe. Kun tavoitteena on saada medianäkyvyyttä ja keskustelua aikaan, ovat yksittäiset ”iskut” suositumpia, sillä nopeatempoisessa nykymaailmassa informaatiotulvan keskellä harvempi alusta jaksaa uutisoida päivästä toiseen samasta tapahtumasta ja pitää mielenkiintoa yllä. Lisäksi somejulkaisujen kanssa on mietittävä milloin, miten usein ja kuinka monta julkaisua kustakin kampanjasta julkaistaan.

Vaikka someaktivismilla ja sosiaalisesta mediasta lähteneillä kampanjoilla on saatu merkityksellisiä yhteiskunnallisia keskusteluja ja asennemuutoksia aikaan, esimerkiksi Metoo-liike, ei siitä kuitenkaan ole kokonaan perinteisen aktivismin syrjäyttäjäksi. Joukossa on voimaa, ja aktivismilla sekä kansalaistottelemattomuudella on saatu läpi historian aikaiseksi merkittäviä yhteiskunnallisia edistysaskelia. Esimerkkejä löytyy niin kauempaa, kuten naisten oikeuksien puolesta taistelleet suffragetit (4) ja 60-luvun mustien kansalaisoikeusmarssit, kuin lähihistoriastakin. Esimerkiksi Haagin fossiilimainonnan kiellossa voidaan nähdä olleen taustalla vaikuttamassa ympäristöaktivismi sekä aiheen puolesta tehty kansalaisaloite (5). Ja on aiheesta tehty tutkimustakin6, joka osoittaa väkivallattoman kansalaisaktivismin kiistattoman tärkeän sekä tehokkaan aseman yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa.

Lopulta, kaiken uutisoinnin ja jatkuvien negatiivisten tapahtumien seuratessa toinen toistaan, tulee toisinaan myös väistämättä toivoton olo. Silloin voi auttaa sulkea some, tulla takaisin oikeaan maailmaan ja muistaa, että ympärillä on aitoja ihmisiä, jotka välittävät myös.

”Mut sit se usko aina palaa, kun näkee ihmisiä kadulla mielenosoituksissa vahvistamassa sitä et kyl me päästään tästä viel eteenpäin […] et siel on satoja ihmisiä pihalla, jotka on tehneet jotain konkreettista sen eteen, että asiat muuttuis.” - Seiskytkuus

”Pitää muistaa et tää ei oo mikään pikajuoksu et tää on maraton […] sit ku lähtee kesäl noihin kampanjoihin ja mielenosotuksiin nii siit saa energiaa, ku näkee et niin moni muuki lähtee mukaan. Emmä tätä yksin jaksais tehä.” - Safron

Kirjoittanut: Miriam

Viitteet:

(1): Browning, Lorenz, Frenkel. TikTok Teens and K-Pop Stans Say They Sank Trump Rally. 21.6.2020. The New York Times. https://www.nytimes.com/2020/06/21/style/tiktok-trump-rally-tulsa.html

(2): Carnegie. Gen Z: How young people are changing activism. 8.8.2022. BBC. https://www.bbc.com/worklife/article/20220803-gen-z-how-young-people-are-changing-activism

(3): Elokapinan viikon kestänyt mielenosoitus päättyy tänään Senaatintorilla – keskusteluista ministerien kanssa jäi mielenosoittajille pettynyt olo. 17.6.2021. Yle. https://yle.fi/a/3-11987288

(4): Sütcü. Milloin naiset saivat äänioikeuden. 25.7.2024. Historianet. https://historianet.fi/yhteiskunta/milloin-naiset-saivat-aanioikeuden

(5): Fossiilimainonta kiellettävä lailla, vaatii eurooppalainen kansalaisaloite. 4.10.2021. Yle. https://yle.fi/a/3-12126793

Bryan. The Hague will become first city to ban fossil fuel ads by law. 13.9.2024. Financial Times. https://www.ft.com/content/2ddd3771-aee4-4d75-9458-848057084de2

(6): Robson. The '3.5% rule': How a small minority can change the world. 14.5.2019. BBC. https://www.bbc.com/future/article/20190513-it-only-takes-35-of-people-to-change-the-world

Kaksi kommenttia kirjoittajalta:

Onko someaktivismi oikeaa vaikuttamista, vai lähinnä hyvesignalointia?

Someaktivismi on nykyään niin vaivatonta, että helposti saattaa ottaa kantaa asioihin, jotka eivät välttämättä oikeasti itseä kiinnosta, tai joista ei ole jaksanut juurikaan ottaa selvää. On helppoa repostata julkaisuja, vaikka saman asian takia ei kuitenkaan jaksaisi lähteä mielenosoitukseen tai allekirjoittaa kansalaisaloitetta. On myös helppoa julkaista kauhukuvia siitä, miten maailma on tulessa, vaikka samaan aikaan odottaa yhtä tai useampaa pakettia saapuvaksi nettikaupasta. Herääkin kysymys: onko halu aktiivisuuteen syntynyt aidosta halusta vaikuttaa ja muuttaa asioita, vai onko päällimmäinen motivaatio oman internet-minän tiedostavuuden korostaminen ja omantunnon puhdistaminen?

Siinähän ei ole mitään vikaa, jos halu aktivismiin lähtee itsekkäistä syistä. Niin se usein lähtee, harva meistä tekee hyviä tekoja arjessaan puhtaasti altruistisista lähtökohdista. Sosiaalipsykologiassa tunnetaan termi ”negative state-relief model”, suomeksi kutakuinkin negatiivisen tilan helpotusmalli, jonka mukaan ihminen on sitä avuliaampi, mitä negatiivisemmassa mielentilassa tämä on. Muiden auttaminen on esimerkki teosta, joka nostaa usein tekijän mielialaa, sillä palkkioksi saa kiitoksia tai hymyilyä. Tätä aktivismiin soveltamalla voidaan ajatella, että mitä ahdistuneempi yksilö on maailmantilasta, sitä alttiimpi hän on lähtemään mukaan aktivistiseen toimintaan*. Niinpä innoite toimintaan on lähtenyt tarpeesta lievittää omaa negatiivista olotilaa, mutta koska lopputulos on kuitenkin yhteiskunnan kannalta positiivinen, ei itsekkäässä lähtötilanteessa ole itsessään ongelmaa.

Missä ongelma sitten piilee? Ehkäpä siinä, että jakaessa julkaisuja, mutta toimiessaan kuitenkin samalla vanhalla tavallaan, ei oikeastaan autakaan yhteiskuntaa. Siinä, missä julkaisut saattavat lisätä tietoisuutta ja katalysoida keskusteluja, on jatkuva uuden ostaminen, matkustelu ja netistä tilaaminen nettomääräisesti haitallisempaa. Puritaaniksi ei tarvitse ryhtyä, mutta ensiksi kannattaa katsoa omia käytösmallejaan kriittisen linssin läpi, ennen kuin sen linssin asettaa koko yhteiskuntaa vastaan.

*ellei ahdistus ole niin pitkällä, että se vie toimintakyvyn.

Vauhtiin päästyäni jatkan vielä hyvesignaloinnista

Niin, ja tähän jatkoksi vielä. Nykyään tämä jatkuva uuden tilaamisen ja ostamisen vimma on saatu kanavoitua second hand-tuotteisiin ja kierrättämiseen. Kirppis-sovellukset kuten Vinted, Tise ja Tori kasvattavat suosiotaan ja vaatteet liikkuvat niissä omistajalta toiselle jopa päivässä. Tietyllä tapaahan tämä kehitys on positiivista, ei osteta uutta vaan käytettyä. Ei heitetä pois vanhaa, vaan myydään eteenpäin. Mutta isossa mittakaavassa ylikulutuksen ongelma on edelleen olemassa. Mistä kumpuaa tarve saada jatkuvasti uutta? Piristää päivää tilaamalla uusia vaatteita? Ratkaista asukriisi laittamalla vaatekaappi uusiksi? Käytettyjen vaatteiden ostaminen tuudittaa valheelliseen hyvän omantunnon tilaan siitä, että oma ylikulutus on ihan ok.

Itse ahdistuin jokin aika sitten siitä vaatteiden määrästä, joka kirpputoreilla ja sovelluksissa pyörii. Enkä vain siitä määrästä, vaan myös hinnoista. Kun paitoja, mekkoja, toppeja, ja jopa kenkiä ja takkeja myydään alle viidellä eurolla, saa se kuluttajan huolettomaksi eikä kannusta miettimään ostoksia syvällisemmin. Vaatteita saattaa tilata sen kummemmin miettimättä, koska eihän kolme euroa ole hinta eikä mikään. Ja saahan vaatteen helposti myytyä eteenpäin, jos se ei sitten miellytäkään. Mutta ei se vaatteiden ostaminen ja myyminenkään ihan itsestään tapahdu. Vinted, ja nyt myös enenevissä määrin Tori, ovat helpottaneet ostotapahtumaa lisäämällä postituksen ja kuljetuksen tapahtumaan automaattisesti. Tämä johtaa siihen, että paketti, joka saattaa olla menossa 200 metrin päähän viereiselle kadulle, kiertää ensin postin ja jakajien kautta ties millaisen matkan. Turhaa ajankäyttöä itse kullekin, puhumattakaan turhasta pakkausmateriaalien käytöstä ja turhasta kuljetuksen tuomasta ympäristökuormituksesta.

Kirppareilla käyminen on nykyään lähes trendiharrastus ja some on täynnä ”Vinted-haul”-videoita, joilla ihmiset esittelevät mitä ovat löytäneet sovelluksen kautta. Samaan aikaan nämä samat ihmiset mutisevat siitä, miten ärsyttäviä ”juokse, älä kävele” (run don’t walk) – tyyppiset ostokehotukset ovat. Olisiko aika lopettaa kaikki ylikulutuksen ihannointi, eikä vain siirtää painotusta ja tapaa toisaalle?