sinussa on kaikki

”Lapinlahdella on tänä viikonloppuna elokuvafestarit, ootko kuullut?”

Hengailen kaverini kanssa minun luonani ja selaamme lasittunein silmin somea, hän sängyllä, minä sohvalla.

”Mmh,” sanon ja kestää hetken, että aivoni rekisteröivät kuulemani. Nostan katseeni puhelimesta ja käännyn katsomaan kaveriani. ”Siis mitkä?”

”Elokuvafestarit, siellä näytetään torstaista sunnuntaihin leffoja ilmaiseksi. On siellä kai jotain muutakin. Mun yksi Hinge-match on menossa sinne, niin ajattelin kanssa mennä.”

”Onko siellä jotain hyviäkin elokuvia näytillä?” kysyn ja googlaan tapahtuman. Sinä nouset samalla mieleeni. Tai oikeastaan nousit heti kuullessani, että on kyse elokuvista. Kuuntelen puolella korvalla, kun kaverini selittää minulle mitä elokuvaa on ehkä menossa katsomaan ja keitä tuttuja Hinge-matchin lisäksi saattaa tulla paikalle. Samalla selaan elokuvia ja mietin, mihin niistä kysyisin sinua kanssani.

”Hei torstaina menee tuo ’Yksi lensi yli käenpesän’! Oon halunnut nähdä sen niin pitkään!” huudahdan ja painan sen samalla mieleeni yhtenä potentiaalisena vaihtoehtona.

”Joo sama, ajattelin just ilmoittautua siihen.”

Pyyhin vaihtoehdon heti pois mielestäni. Haluan mennä elokuviin sinun kanssasi kahden, jakaa kaiken vain sinun kanssasi.

”Mm, olitko miettinyt mihin muihin meet?”

Lopulta olit nähnyt sen elokuvan, jota sinulle ehdotin ja ehdin jo hetkeksi pelästyä, ettei sinua kiinnosta tulla koko festareille. Mutta sitten viestitit, että tapahtuma vaikuttaa mielenkiintoiselle ja ehdotit toisena päivänä menevää elokuvaa. Tunsin riemukasta kuplintaa ajatuksesta, että olit käynyt itsekin googlaamassa tapahtuman ja ottanut selvää, mitä elokuvia siellä menee. Rima on niin matalalla, ettei sitä oikeastaan enää ole ja niinpä minä ilahdun siitä, että en joudu tuntemaan pakottavani ihmisiä olemaan kanssani.  

Sovimme menevämme tulevana sunnuntaina, enkä malttanut odottaa.

Meidän oli tarkoitus nähdä hyvissä ajoin ja kävellä Lapinlahdelle yhtä matkaa. Nyt elokuvan alkuun on alle viisitoista minuuttia ja seison edelleen odottamassa sinua. Sitten kauempana tienristeyksessä näkyy pyöräilijä, joka viilettää Alepafillarilla kuin viimeistä päivää. Sieltä sinä tulet. Poljet täyttä vauhtia edessäni olevalle Alepapyörä-pysäkille ja hyppäät vauhdissa pyörän selästä. Hymyilen sinun anteeksipyytävälle ilmeellesi. En voisi olla vihainen, vaikka yleensä minua ärsyttävät myöhässä olevat ihmiset.

”Sori, meni aikataulut jotenkin tiukalle. Mutta kyllä me ehditään sinne!” sanot hengästyneenä samalla, kun lähdemme kävelemään.

”Joo ei haittaa, oikaistaan tosta hautausmaan läpi,” sanon ohjaten meidät Hietsun hautausmaan porteista sisään.

      Ehdimme elokuvaan aivan viimetipassa, mutta silti keskellä salia keskimmäiset paikat ovat vielä vapaana. Sinun johdollasi tungemme itsemme niille ja istumme alas samalla hetkellä, kun elokuva alkaa pyöriä. En ensimmäisten viidentoista minuutin aikana pysty keskittymään muuhun, kuin ajatukseen sinusta vieressäni ja jalkaasi, joka on niin lähellä omaani, että reitemme melkein koskettavat. Mahdatkohan sinä ajatella tällaista. Joku joskus sanoi minulle, että jos tuntee kemiaa toisen ihmisen lähellä, tuntee se toinen ihminen samoin. Ettei kemian tunne voi olla yksipuoleinen. Olen aina suhtautunut tuohon teoriaan varauksella, mutta samalla toivoen sen pitävän paikkansa.

      Vaikka salissa on kuuma, ja elokuva on taide-elokuvalle tyypillisesti hidastempoinen, nautin joka hetkestä ja siitä, että voin katsoa elokuvan juuri sinun kanssasi. Tiedän, että harva ystäväni pitäisi elokuvasta, mutta uskon sen olevan sinun makuusi.

”Aika taide-elokuva, siinä oli upeita kuvia ja hetkiä. Ja se lopun lasiovi, miten siitä heijastui se kuvio. Olikohan siinä jotain symboliikkaa.”

     Valumme elokuvan jälkeen kohti keskustaa ja analysoimme juuri näkemäämme. Sanot täysin samat kommentit, jotka itse olin meinannut sanoa. Olen tuntenut näin aiemmin ja tunnen taas; on kuin aivomme kulkisivat samoilla kiskoilla samalla taajuudella. Uskomatonta. Mitä enemmän sitä ajattelen, sitä enemmän se vahvistuu, ihailuni ja kiintymykseni sinua kohtaan. Olen aiemmin ajatellut, että romanttisessa rakkaudessa voi tyytyä henkisesti vähempään, ei tarvitse löytää sielunkumppanuutta, jos toinen miellyttää muuten, on hauska ja turvallinen. Mutta sinun myötäsi on se ajatus alkanut hapertua. Tuntuu siltä, että sinussa on kaikki, vaikka ei tietenkään ole, eihän se ole mahdollista (?) ja miten voisin tällaisen tunteen jälkeen ikinä tyytyä vähempään. Jos tarinani ei lopu sinun kanssasi, olet ainakin asettanut jälkeesi muotin, ja tiedän että yritän sovittaa lopun elämäni kohtaamiani ihmisiä siihen.

Kirjoittanut: Miriam, 2025